Kun lentokone laskeutui ”vetten päälle” Kansain lentokentälle, en astunut tuntemattomalle maaperälle vaan erilaiseen olomuotoon. Lähtölaskenta arvaamattomaan alkoi maanantaina 1.6. klo 02.00 Suomen aikaa. Olen kolme päivää äimistellyt miten samanlaisia ja ihan erilaisia ihmiset saattavat kulttuurisidonnaisesti olla. Täällä elämään turistillekin tulee minimalistinen kauneuden, puhtauden ja umpisekavan järjestelmällisyyden kaipuu ja välillä jopa ymmärrys. Kohteliaalla tavalla palautetaan ruotuun meidät, jotka ylittämme kadun punaisella, menemme vessaan ilman wc-tohveleita ja emmekä puhuttele kunnioittavasti. Tämä saa välillä aikaan tragikomediaa.

Yhdeksän tuntia kestäneen lennon jälkeen olo oli aikaeron aiheuttamaa jet lag -utopiaa. Aloitin tutustumisen lähiympäristöön ja kiertelin ”turvaetäisyydellä” asuinpaikastani, Uronzan ryokan –majatalosta kartan kanssa pääkatua Karasumaa ja hika-doria 3 km säteellä.

Ruokapaikkoja on joka toisessa rakennuksessa: mikä makujen runsauden sarvi! Kaikelle tarjolla olevalle en löydä nimeä, mutta annoksen voi onneksi valita annoskuvista / muovisista malleista. On todella mahtavaa saada maistella monia pieniä annoksia. Japanilaiset täyttävät kerrallaan vain 80 % vatsan tilavuudesta ja nauttivat ruokaa usein – siinä siis heidän hoikkuutensa salaisuus!

Eilen huimien mutkien jälkeen tapasin aitoja ihania kiotolaisia iltaravintolassa (jossa ruokalistakin oli vain japaniksi). Kuikuilin uteliaana ovella ja hupsista, minut vedettiin kauluksesta sisälle. Siellä oli huima meno. Tulkiksi laitettiin iloinen nuori nainen, joka on kauneushoitolan omistaja. Hän valitsi minulle pyynnöstäni annokset. Pöytään tuli sashimia, sakea ja ”sticky” maissia.

Eilen sain muutoinkin apua korkeammilta tahoilta ja ainakin 30 japanilaiselta, jotta pääsin kerran vuodessa pidettävään NOH-teatteriin 10 000 muun kanssa. Paikkana Heian shrine, 1000 vuotta vanha temppelialue.

Tokio on poissa matkasuunnitelmista ja matka jatkuu Osakaan Shinkasenilla eli nopealla junalla…