Matkustaminen huippunopealla Shinkansenilla on joustavaa ja matka Osakaan taittui hetkessä, mutta ensin oli löydettävä oikea laituri. Joka paikka oli täynnä salarymanneja ja officesuitladyja. Sogetsu ikebanakoulun löytäminen oli sitten kiven takana, vaikka lähdin 4 tuntia aiemmin. Ikebanan tekeminen kaikkien japanilaisten ja Sensei Okasaki Shinnobun ohjauksessa oli mahtavaa ja matka takaisin Kiotoon sujui vaivatta.

Tänään aamukahvin aikaan soittelin yhdessä hotelli-isännän kanssa ikiaikaisen ihanalle 88-vuotiaalle Ikebana mestarille rouva Takeuchille. Hän on ystäväni opettaja ja puhuu vain muutaman sanan englantia. Olin lupautunut käymään visiitillä ummikkona täysin vieraalla Sumizomen paikkakunnalla. Sain opastukset, aikataulut ja kartan. Lähdin innolla kohti uutta seikkailua luottaen japanilaisten aina ystävälliseen apuun. Perille löysin monen neuvon jälkeen, vaikka kartta olikin nurin päin kädessäni. Kohdeasemalla Sumizomessa soitin rouvalle viehkeästä puhelinautomaatista ja hän kipitti muutamassa minuutissa minua vastaan. Teimme riemastuneina yhdessä asetelmia. Vauhdikkaassa iltapäivässä kohtasivat samanhenkiset, eri taustaiset, eri-ikäiset ja eri kieltä puhuvat naiset toisensa riemulla.

Lopuksi valmistui tee miltei seremonian mukaan, vierailijan kassi täyttyi lahjoista, kukista ja tuomisista. Yhteisellä naurulla höystettynä ulkomainen vierailija vietiin autolla uudelle metroasemalle, josta on lyhyempi matka Uronza-majataloon.

Paluumatkalla metrossa ei tarvinnut kysyä neuvoa poisjääntipysäkistä. Istuin vain umpitäydessä vaunussa paperi (kartta) kädessä. Ystävälliset ihmiset vieressä kuikuilivat paperista ja nyökyttelivät: next stop, Karasuma Shijuo. Arrigato gosaimas, vastasin.

Ois-ho eli olipa hyvää. Päivällinen löytyi hotellin vierestä 890 jeniä eli n 6.50 €. Hyvän paikan tunnistaa siitä, että se on täynnä paikallisia! Satunnaisen matkailijan päivä ja vatsa on täynnä.